Parhaat ideat käsityöhuonekaluihin

Huonekalupuusepät oppivat työmenetelmät joko koulussa tai työkokemuksen kautta, mutta hyvän puusepän on osattava muutakin kuin pelkät tekniikat. Visuaalinen näkökyky on tärkeätä: on nähtävä tuote jo valmiina, vaikka kädessä olisi vasta puukappaleet. Jos puuseppä tuottaa omia tuotteita, on kyettävä myös ideoimaan uusia tuotteita jatkuvasti. Monesti huonekalupuusepät saavat ideoita toteutettavista tuotteista myös asiakkailta. Silloin on tärkeätä kuunnella asiakkaan toiveita tarkasti. Tyytyväinen asiakas suosittelee hyvää puuseppää ystävilleen sekä sukulaisilleen – ja palaa usein asiakkaaksi itsekin uudelleen.

Mittatilaustuotteisiin ideat asiakkailta

Toiset puusepät ovat painottaneet työnsä omiin tuotteisiin, mutta monesti myös he vastaanottavat asiakkailta toiveita toteuttaa jokin huonekalu omien suunnitelmien mukaan. Mittatilaustyöt ovat uniikkeja ja vievät sarjatuotantoa enemmän aikaa. Silloin asiakas saa kuitenkin juuri sitä, mitä haluaa. Joskus esimerkiksi tila saattaa olla kooltaan haasteellinen, jolloin penkki tai sohva täytyy toteuttaa tarkkojen mittojen mukaan. Mittatilaustyöt ovat usein mahtavia: puuseppä pääsee toteuttamaan jotain ainutlaatuista oikeaan tarpeeseen. On kuitenkin muistettava hyvä asiakaspalvelu. Asiakkaan ideoita on kuunneltava tarkasti ja toteutuskelvottomat ideat täytyy osata kertoa ystävälliseen sävyyn tarjoten samalla tilalle toteutettavissa olevaa vaihtoehtoa. Myös mitat on syytä tarkistuttaa asiakkaalla uudelleen tai parhaassa tapauksessa käydä mittaamassa itse paikan päällä. Yhteistyössä on voimaa ja se pätee myös huonekalusuunnittelussa. Usein yhteistyössä asiakkaan kanssa ideoidut tuotteet ovat loistavia ja ilostuttavat asiakasta pitkään.

Rakenna omista ideoista moodboard

Joskus ideat uusiin huonekaluihin syntyvät helposti mielessä. Ideat on syytä luonnostella paperille nopeasti odottamaan tarkempaa suunnittelua ja paneutumista. Toiset puusepät käyttävät suunnitteluun pelkästään omaa muistiaan, toiset tekevät piirustukset käsin paperille ja jotkut hyödyntävät tietokonesuunnittelua. Kukin valitsee oman tyylinsä, joka sopii parhaiten myös tuotteiden volyymiin. Laajaa mallistoa voi olla työlästä suunnitella käsin. Toisinaan huonekalupuusepätkin kohtaavat ns. tyhjän paperin kammoa. Silloin uusia ideoita ei tahdo syntyä millään. Tällaisia hetkiä varten olisi hyvä kerätä matkan varrella jonkinlaista muistiota. Muistio voi olla sähköinen tai manuaalinen, idea on kuitenkin sama. Tarkoituksena on kerätä hyviä ideoita tuotteista tai muodoista, joita tulevaisuudessa halutaan jalostaa omiksi tuotteiksi. Esimerkiksi Pinterest on verkossa toimiva palvelu, joka on täynnä inspiraatiota myös puusepille. Oman tavan löytäminen on tärkeätä, mutta erilaisten kuvien selailu tuo usein kaivattua inspiraatiota.